Tänään Äitee ja Heppuli olivat evlut srk:n avoimessa päiväkerhossa. Sitä yritettiin jo viime keväänä sillä lopputuloksella että Heppuli viihtyi diakonissan työhuoneessa päivystävän diakonissan sylissä paremmin kuin laululeikkien ja leikkihuoneen parissa. No, tänä syksynä uudella yritysellä ja paremmalla keskittymiskyvyllä, toivoo Äitee.

Kerho kokoontuu kerran viikossa ja parituntisen runko on aina samanlainen - alkulaulu, tovi jeesustelua, sitten laululeikkejä, mehu/kahvitarjoilu, askartelua, vapaata leikkiä leikkihuoneessa ja lopuksi loppulaulu. Tuo pakollinen jeesusteluosuus olikin pidempi mitä Äitee muisti, eikä Heppulikaan siitä järin innostunut ollut. Ilmeisesti Heppuli vaistosi ettei tämä ole hänen juttunsa - hänhän kuuluu ortodoksiseen seurakuntaan.

Jeesustelun aikana lasten oletetaan istuvan kiltisti paikoillaan, kuuntelevan päivän sanaa, runoja, virsiä ja ristivän jopa kätensä oikeassa kohtaa rukouksen aikana. Kerho-ohjaaja oli hädin tuskin ehtinyt toivottaa väen tervetulleeksi ja vetäistä lauseen päätteeksi henkeä, kun Heppuli sekunnin hiljaisuuden aikana huudahti iloisesti "LOPPU, MENNÄÄN!" ja hyppäsi alas tuolilta kohti leikkihuonetta. Äitee tirskui vedet silmissä ja nosti Heppulin takaisin tuoliin kuuntelemaan kerho-ohjaajan mielestä kovin kivaa runoa. (jonka olisi kuulemma saanut halutessaan kopiona mukaansa jos olisi halunnut tehdä siitä huoneentaulun. Äitee ei halunnut.)  Ja taas puheen päättyssä sama juttu, jättiloikka tuolilta alas ja kiljahdus "LOPPU, MENNÄÄN!". Ja takaisin palautus tuolille. Tuolloin kerhotätikin yritti väkinäisesti hymyillä ja supisi sieltä edestä että ei tämä vielä loppunut. Tätä jatkuikin sitten hyvä tovi, kunnes tuli virren laulun aika. Laulu ei ehtinyt edes kunnolla alkaa kun Heppuli meni paniikkiin siitä virren veisuun totisuudesta ja alkoi karjua hysteerisenä. Ei edes Äiteen syli meinannut antaa tarpeeksi turvaa. Äitee luuli sitten laululeikkiosuuden hieman keventävän tunnelmaa, mutta sitä vetikin yli-innokas lastenohjaaja joka enemmänkin pelotti Heppulia kuin sai sitä osallistumaan. Seurakuntasali oli vielä sellainen tilana että ääni kaikui siellä pelottavasti. Äitee joutuikin kantamaan Heppulia sylissään piirileikkien ajan ja siitä tulikin melkoinen hikijumppa heti aamutuimaan.

Mehu ja pulla sai Heppulin hieman virkistymään ja malttoi keskittyä "porkkanan askarteluun". Päivän teemana oli askarrella muksuille ja äideille vihannesten malliset nimimerkit, jotka päällystettiin kontaktimuovilla ja laitettiin hakaneulalla paitaan kiinni. Pitkään pohdittuaan Heppuli valitsi porkkanan jota Äitee sitten yritti nysvätä muotoonsa ja päällystää sen kontaktimuovilla. Äitee valitsi itselleen kurkun, sen muotoonleikkaamisessa kun ei vaadita kovin suurta taiteellista lahjakkuutta. Äiteelle tuli ihan kouluajat mieleen kun sormet liimassa yritti leikata kartonkia ja sai päälle laitettavan kontaktimuovinkin ihan ruttuun. Toisilla askartelu on verissä - Äiteellä ei.

Leikkihuone kerhon päätteeksi olikin kiva juttu. Äitee sai vaihtaa rauhassa kuulumisia muiden kanssa ja muksut levittivät leluja lattialle ja tappelivat keskenään siitä yhdestä ainoasta muovikissasta, vaikka kaikki muut eläinlajit olivat edustettuina ja hyvin tarjolla. Heppulille jäi päälle tuo vihannesteema ja kaivelikin muovisia leikkivihanneksia lelulaatikosta. Sieltä löytyi kiva keltainen appelsiini, josta Heppulin silmät oikein syttyivät loistamaan ja huusi että "PALLO!" ja sinkautti kovan muoviappelsiinin huoneen poikki.