Tänään Äitee ja pojjaat viettivät ihan normaalin kotipäivän aamupäiväulkoiluineen. Äitee luuli heidän pääsevän ajoissa pihalle mutta kappas kappas, ottihan se melkein tunnin kun oli yhden saanut tissitettyä, toisen pissatettua, tapeltua lelujen keräyksestä, etsittyä yhden jos toisenkin tumpun ja sukan, saatua yhdelle vaatteet päälle ja sitten sen yhden kitinän saattelemana avustettua toista (itsepäistä jäärää) pukemisessa. Ja sitten pihalle!

Leikkipuistossa meni ihan kivasti, Myyrä nukkui koko ajan ja Heppulikin suostui (kerrankin!!) tulemaan tappelematta sisälle. Äitee oli jo suunnitellut mielessään minkälaisella niska-perse -otteella saisi kannettua karjuvaisen ja kuraisen Heppulin sisälle jos toisessa kädessä työntyisi Myyrän kärryt jotka lastattu hiekkaleluilla. Suunnitelma sai jäädä onneksi toteuttamatta sillä Heppuli halusi itse sisälle aikansa leikittyään kavereiden kanssa. Sisälle tullessa alkoikin sitten olemaan jo tilanne päälle - kärryt olivat hiekassa ja kurassa  ja sitä kulkeutui sitten myös ympäri kämppää. Heppuli heittäytyi avuttomaksi eikä saanut ainuttakaan vaatekappaletta pois päältään itse, hikisen Myyrän narina kärryissä yltyi jo pari oktaavia korkeammaksi ja Äitee hikoili kurakengissään paidan etumus märkänä kun meijerituotanto oli taas alkanut käynnistymään omatoimisesti. Molempien muksujen karjuessa ruoan perään se oli totisesti salamannopeaa toimintaa saada Heppulille makaronilaatikkoa jääkaapista mikron kautta nokan eteen ja Myyrältä ulkovaatteet päältä ja tissille. Ja sitten vihdoin kaikki oli hiljaa ja nauttivat aterioistaan! Ja Äitee hetken hiljaisuudesta.