Äitee alkoi tänään tarkkailemaan syömisiään ja laskemaan pisteitä painonvartijoiden avustuksella. Äiteellä on ollut  painonvartijoiden cd-romppukin omasta takaa jo pidemmän aikaa, mutta itsensä tuntien Äitee ei tule saamaan pidempiaikaisia tuloksia aikaan pelkän rompun avulla sooloillen. Äiteen kompastuskivenä on lähinnä ollut epäsäännölliset syömistottumukset enemmän kuin niinkään epäterveellinen ravinto. Perheen jääkaapissa on tähänkin asti ollut ne terveellisimmät vaihtoehdot elintarvikkeista mitä markkinoilla on joten siitä ei ole kyse. Äiteen ongelma on pääsääntöisesti ollut se kun jatkuvan univajeen vuoksi päivisin täytyy jotenkin ylläpitää vireyttä ja kun useimmiten päiväuniin ei ole ollut mahdollisuutta niin väsymyksen ja alhaisen verensokerin ensiapuna ovat olleet useat välipalat - jugurtit, voileivät, äkkimakeat jne jne. Ruokailuun olisi tarkoitus saada säännönmukaisuutta ja opetella syömään kunnon lounasta ettei tarvitsisi olla koko aikaa tekemässä voileipää tai muuta välipalaa.

Niinpä Äitee kävi eilen liittymässä painonvartijoihin ihan livenä. Sen alkukesästä pidetyn pariviikkoisen maidottoman ja munattoman dietin aikana Äitee kyllä näki että kyllä sitä saisi syömättömyydellä tiputettua useammankin kilon viikossa, mutta se ei todellakaan ole tarkoitus se syömättömyys. Koska Myyrä saa vielä suurimman osan ravinnostaan Äiteen meijereistä, on siis äärimmäisen tärkeää että Äitee syö hyvin ja tarpeeksi että maidontuotanto ei kärsi. Siksipä ideaali pudotustahti on -500g/vko, mikä tuntuu kituliaan pieneltä pudotukselta ja turkasen hitaalta tahdilta, mutta pidemmällä aikajänteellä se kuulemma on se kaikkein tuloksekkain vauhti ja millä se tavoitepaino myös saadaan pidettyä. Eli tästä päivästä alkaen tiedätte sitten olla tarjoamatta Äiteelle muhkeita berliininmunkkeja tahi herkkuleivoksia tai ainakin muistutatte tästä projektista jos näette Äiteen yltiöpäisesti herkuttelemassa. Poikkeuksena on 1.9. ja illanvietto rakkaiden ystävien parissa jolloin ei saa näpäyttää Äiteetä sormille jos Äitee ei laske juomiensa punaviinilasillisten määriä eikä muitakaan pisteitä! :-)

Tämä nyt oli vain kommentti tässä ikäänkuin sivulauseena perheen muille kuulumisille - mitään painonpudotusblogia Äitee ei tästä aio tehdä eikä jakaa tiputtamiaan satoja grammoja muulle kansalle. Mutta että te parahiset ystävät, tuttavat ja kylänmiehet tiedätte sitten mikä on homman nimi tästä lähtien IRL. Iskä on tsempissä kovasti mukana ja innokkaasti jo tutkaillut painonvartijoista eilen saatua matskua, koska myös Iskä on kiinnostunut terveistä elämäntavoista ja kroppansa hyvinvoinnista.