Onkohan Heppuli tulossa kipeäksi? Ollut vasta muutamia päiviä tarhassa ja heti tarhapöpöt iskee ärhäkästi kesäloman jäljiltä tottumattoman tarhailijan kimppuun. Eilen illalla Heppuli oli poikkeuksellisen itkuinen, mikään ei ollut hyvin ja väsy oli valtava. Itki syliin, mutta ei halunnut kuitenkaan. Halusi suihkusta pois mutta jo heti eteisessä halusi takaisin suihkuun. Hohhoijjaa. Nukahti kyllä hyvin mutta sitten 23 maissa alkoi se itkeskely. Ensin oli nähnyt pahaa unta, sitten nukahti toviksi uudestaan Äiteen paita ja sen hajut poskeaan vasten. Mutta kotvan kuluttua taas kuului Heppulin huoneesta itkeskelyä. Ei tahtonut nukahtaa ei sitten millään. Nokka tuntui tukkoiselta ja hieman yskähteli. Iskä sitten päätyi Heppulin huoneen lattialle nukkumaan patjalle ja Heppuli viereen, ei muutoin olisi rauhoittunut ei sitten millään. Nyt aamulla mitattaessa oli kuitenkin ihan terveen oloinen, pientä nokan tukkoisuutta lukuunottamatta, kuumetta ei ollut. Väsynyt tosin, kello oli kuulemma yöllä jo lähemmäs yhtä ennen kuin Heppuli nukahti.

Toivotaan nyt ettei mitään tautia tulisi, sillä sitten se olisi Myyrälläkin varmasti samaan syssyyn. Ja toivotaan ettei Heppuli tartuttanut eilen illalla Vilja ystäväänsä mitään kun leikkivät Viljan luona innokkaasti orkesterileikkejä ja kuolasivat samaa huuliharppua :-)