Heppulilla on joskus mitä käsittämättömimpiä juttuja eikä niistä ota hullukaan selvää pitääkö jutut paikkansa vai ei. Yksi hyvä esimerkki on se kun eilen Heppuli ihan yhtäkkiä sanoi että Iskä on heittänyt Myyrän tutin roskiin. Täysin tuulesta temmattu juttu. Kai. Ainakin siihen asti, kunnes Iskä tosissaan alkoi miettimään että onko hän vahingossa heittänyt tutin roskiin esim vaipan mukana.. Sen verran totisella naamalla Heppuli asian kertoi jopa pariin otteeseen että ehkä se onkin totta? Usein jos asia on ihan höpönhöpöä niin Heppuli saattaa virnistää velmusti sanomisensa päälle josta sitten onkin pääteltävissä että lööperiähän tässä laverrellaan. Mutta nyt Heppuli vain tyynesti ilmoitti että asia on näin. Sen verran tarkkaavainen poitsu kyllä on ettei olisi mikään ihme vaikka olisi syrjäsilmällä huomannutkin Iskän laittavan tutin roskiin. Ja tuttejakin on jo miljoona ja yksi joka paikassa joten sen perusteella on hieman vaikea päätellä onko näin tapahtunut.

Sinänsä vähäpätöinen asia, mutta on jäänyt pyörimään ajatuksissa, kun ei ole varmuutta Heppulin sanomisista eikä Iskän tekemisistä.

Ja näiden kahden kanssa Äiteen ja Myyrän pitäisi sitten elellä :-D