Myyrä aloitti tänään naudanlihan testauksen. Tiedä sitten johtuuko siitä, johtuuko hammasvaivoista, johtuuko vielä jatkuvasta fllunssasta ja tukkoisuudesta (-> korvat??) vaiko mistä mutta juuri tänään kun Äitee on telminyt poikien kanssa päivän ja illan keskenään, Myyrä on ollut suoraan sanottuna kamala karjulainen. Kovasti on pulautellut, mikä tosin johtuu siitä kun soseruoka ei ole kauhean hyvin maistunut niin Äitee on tarjonnut sitten lohtututtelia senkin edestä ja se pistää usein pulauttelemaan enemmän kuin rintamaito. On taas melkoista arvuuttelua että mistä huudot johtuvat, välillä oikein sellaista korkealta ja kovaa kirkumista. Kuumetta ei ole, senkin Äitee ehti jo pähkäilyjen lomassa mittaamaan. Eikä tuo flunssa mikään kamalan paha ole, hieman räkäisempi vaan ollut viime päivinä ja yskää köhinyt.

Onneksi kuitenkin molemmat pojat sammuivat kuin saunalyhdyt kumpikin omiin sänkyihinsä pidemmittä puheitta eikä Äiteen tarvinnut pohtia miten olla kahdessa paikassa yhtä aikaa nukutuspuuhissa. Myyrä piti vaan kerran käydä kääntämässä masulleen ja silittää pari kertaa selästä kun jo uinahti. Heppuli kerran huhuili Äiteetä ja sillä kertaa mietinnän aiheena oli palomiehet ja heidän toimenkuvansa. Erityisesti Heppuli pohti että mikä rooli palomiehillä on suuren öljyvuodon sattuessa. Noooh.. Äitee yritti selitellä että kas kun palomiehillä on  paremmat siivousvälineet, puhdistusaineet ja harjat, kuin meillä joten siksi ne paloukot menee sinne onnettomuuspaikoille ensimmäisinä :-) Vastaus taisi tyydyttää Heppulia sillä hän totesi ryhtyvänsä palomieheksi ja menevänsä onnettomuuksiin.

Viime aikoina Heppuli on todennut myös menevänsä isona avaruuteen ja ostavansa isona auton, jossa Äitee matkustaa takapenkillä. Niinpä niin, Äiteelle hankitaan sitten Heppulin revittelycorollaan jokin vanhusten kerituoli jonne mamma sidotaan tiukkaan ettei tipu vauhdista. Onpas kivat tulevaisuuden kuvat..