Äiteetä nyt niin kovasti surettaa tuo Heppulin tarhaan jäämisen vaikeus. Nyt Heppuli jo aamusta itkeskeli vängäten ettei tänään ole tarhapäivä vaan kotipäivä. Ja matkalla tarhaan Heppuli toisteli kuinka hänellä on Äiteetä ikävä ja hän rakasta Äiteetä kovasti. Siinä piti sitten Äiteenkin nieleskellä tovi ennen kuin mentiin tarhanportista sisälle.

Voi kun siihen olisi jokin taikatemppu mikä helpottaisi tuota eroahdistusta. Äitee tietää satavarmaksi että Heppulilla on tosi kivaa tarhassa ja on siellä hirmu reipas poika. Joka päivä tarhatädit muistavat kertoa että kuinka Heppuli on ollut mitä kohteliain ja omatoimisin koko päivän - pukee itse, syö itse, nukkuu kiltisi päiväunet, pyytää kohteliaasti apua jos ei saa sukkahousuja jalkaan jne. Kertaakaan ei kuulemma päivän aikana itkeskele Äiteen perään tai edes varmistele että tuleehan Äitee hakemaan vaan viihtyy ihan täysin. Ainoa on se aamuinen eron hetki, silloin Heppuli muutamaan poikkeusaamua lukuunottamatta tirauttaa sen pienen itkun, menee kyllä oma-aloitteisesti tarhatädin syliin ja heiluttaa Äiteelle jo ennen kuin Äitee tekee edes lähtöä sieltä. Mutta nämä kaikki kuviot aina itkun kera.

Äitee itse tietää omakohtaisista kokemuksista miten vaikeaa se hoitoon jääminen voi olla. Äitee itse on ollut n.4-5 -vuotiaana eräällä perhepäivähoitajalla hoidossa, jonka oma pojanpoika oli siellä myös hoidossa osan aikaa päivästä ja tämä poika kiusasi Äiteetä aika rankasti aina kun hoitajan silmä vältti (=usein). Tämä poika kävi jo koulua, mutta jollain tapaa vammainen tahi käytöshäiriöinen ja kävi jotain apukoulua. Äitee totisesti muistaa hyvin elävästi sen tunteen kun piti aina aamuisin sinne kamalaan paikkaan lähteä ja kun kauhun sekaisin tuntein odotti mitä päivä tuo taas tullessaan. Kauaa ei Äitee siellä sitten ollutkaan hoidossa mutta sekin lyhyt aika on jättänyt ikuiset traumat.

Heppulilla ei tietenkään ole mitään vastaavia kauhukokemuksia tarhasta, kukaan ei kiusaa ja päivisin on kivaa. Mutta Äitee niin kovasti haluaisi poistaa tuon tarhaan menemiseen liittyvän kurjuuden ja ikävöimisen tunteen. Mitkään puheet tai halittelut ei tunnu auttavan. Ehkäpä tämä tästä helpottaa kunhan tämä "rajuin rakastamisen kausi" menee hieman ohi - nyt kun Äitee saa rakkaudentunnustuksia osakseen harva se hetki. Ah niin suloista kaikesta harmituksesta huolimatta.

Ja pitää vielä mainita että Heppuli odotti tätä tarhapäivää kuitenkin suht innokkaasti - sikäli mikäli ei kaatosadetta saaneet niskaan niin pieni ryhmä Heppuli mukaan lukien pääsi tänään bussimatkalle ja ostoksille torille. Jokaiselle oli varattu euron verran rahaa toriostoksiin.. Heppuli jo etukäteen suunnitteli ostavansa mansikoita, näinköhän siellä enää niitä on. Ja siitä jumpasta.. Vaikka sekin oli yhtä itkun tuherrusta koko ilta niin silti Heppuli oli innokkaasti kertonut tarhassa seuraavana päivänä että hän käy temppukoulussa ja mitä kaikkea kivaa siellä tehtiin. Taisi tosin jättää kertomatta että hän itse itki melkein koko temppuilun ajan ja temputkin piti suorittaa Äiteen kädestä kiinni pitäen.. Voi mikä sankari!