Tänään Äitee ja Iskä kävi Heppulin tarhalla vasu (varhaiskasvatussuunnitelma)-keskustelussa Heppulin oman hoitajan kanssa. Keskustelu oli varsin positiivishenkinen ja Äiteen huoli Heppulin tarhassa käymisen vaikeudesta hälveni rutkasti. Vaikka ne tarhaan jäämiset yhä edelleen takkuaa, niin Heppuli on kuulemma sopeutunut tarhaan todella hienosti, etenkin tämän syksyn aikana on petraantunut tosi hienosti. Viihtyy päivisin mainiosti ja on päivisin kuulemma kuin pieni papupata kun juttua tulee taukoamatta. Toimii hienosti ryhmässä, on kohtelias ja omaa hyvät pöytätavat, mutta osaa myös riehaantua leikkeihin ja toisten yllytyksiin. Eli on jo tullut siinä mielessä sinuiksi tarhan ja tarhalaisten kanssa että uskaltaa olla pingottamatta ja päästää energisyytensä tarhassakin valloilleen. Ja tarhatädit joutuvat jo käskemään ja komentamaan ja jopa erottamaan Heppulia ja hänen bestistään toisistaan kun vallan meno hurjenee ja kierrokset kohoavat. Hassua sinänsä, mutta edelliset asiat on todella hyvää kuultavaa tarhatädin suusta. Eli vaikka aamuisin itketään tarhaan lähtöä niin on lohduttavaa tietää ettei siellä päivisin itketä vaan meno on yhtä hurjaa ja huoletonta kuin kotonakin.

Ja nyt on tilanne se, että Heppuli alkaa tekemään tarhassa täyttä viikkoa joko tammikuusta tai helmikuun alusta lähtien. Se varmasti osaltaan auttaa tuota tarhaanjäämisen vaikeutta, kun ei ole niitä yksittäisiä tiistaisia kotipäiviä sekoittamassa pakkaa vaan on yksi yhtenäinen pötkö tarhapäiviä ja sitten viikonlopun vapaat koko perheellä. Nyt se on aina sitä että Heppuli on joka aamu ja ilta kyselemässä että onko tänään kotipäivä, onko tänään tarhapäivä ja murehtii jo etukäteen sitä kumpi seuraavana aamuna on vuorossa.