Kotona ollaan ja Ramses pötköttelee tuossa lattialla ja tuhisee. Kotiuduttiin eilen eli keskiviikkona iltapäivästä, Ramses syntyi laskettunapäivänä sunnuntaina 11.3. klo 02.23. Laitanpa tässä nyt kuulumisia pidemmän kaavan mukaan.
Menin siis viime viikon keskiviikkona polin kontrollikäynniltä vähäisten lapsivesien ja korkean verenpaineen vuoksi Taysin osastolle 4a jossa puolet oli synnytttäneitä äitejä ja puolet synnyttämättömiä. Torstai aamuna annettiin synnytyksen käynnistämiseksi ensimmäinen sytotec murunen. Systeemi oli se että ensimmäisenä päivänä annettiin ¼ murunen, neljän tunnin välein ja max kolme kertaa päivässä. Seuraavana päivänä eli pejantaina annettiin samalla tahdilla puolikkaat tabletit. Kolmantena päivänä eli lauantaina annettiin kohdunsuulle samalla tahdilla ¼ murunen. Ja ne vähäisetkin supistukset joita oli siihen mennessä kotona tullut lakkasivat kuin seinään kun olin tabuja ottanut. Kolmen päivän ajan tuijottelin ajan kulumista kellosta ja ravasin sairaalan portaita edes takaisin ala-aulan ja neljännen kerroksen osaston väliä. Neljännen päivän oli tarkoitus olla lepopäivä mutta onneksi sinne asti ei päästy.
Olin saanut lauantaina viiden aikaan iltapäivästä viimeisen sytotecin eikä siitä ollut taaskaan tullut supistuksen supistusta. Illalla minut laitettiin vielä sykekäyrälle klo 23 maissa koska edellisessä käyrässä oli ollut vauvan sykkeessä notkahduksia ja lääkäri oli määrännyt kontrollikäyrän. Muutenkin vauva käyttäytyi käyrällä normaalista poikkeavalla tavalla, liikkui kauheasti masussa ja syke oli koko ajan tosi korkea. Itselläni oli alkanut päätä särkeä (näin muuten oli myös kaapon synnytyksen käynnistyessä). Siinä sitten makoilin käyrällä reilu puolisen tuntia ja samalla alkoi säännöllisesti supistella. Mitkään supistukset eivät näkyneet käyrällä joten sain semmoisen napin josta painoin aina kun supistus alkoi ja se jätti manuaalisesti jäljen käyrälle. Supistukset tuli heti tiheään ja pian jo 3min välein ja olivat tosi tiukkoja. Käyrän jälkeen ei makoilusta tullut enää mitään joten siirryin vaeltamaan käytävälle kaurapussin kera. Sitten kokeilin olla suihkussa mutta tulin aika nopeasti sieltä pois sillä halusin että kätilö tutkii paikkojen tilanteen että mitenkä homma on edennyt. Supistuksia oli tullut jo tunnin verran 3min välein kun kätilön tehdessä sisätutkimusta lapsivedet meni sängylle ja kätilö totesikin paikkojen olevan jo 3cm auki. Kello oli tuolloin 01.15 ja oltiin jo lasketun päivän puolella. Kätilö kehotti minua vielä kärvistelemään supistusten kanssa ja jäi itse miettimään josko antaisi vielä petidiinipiikin että saisin levätä jos synnytys ei vielä etenisikään. Hän kuitenkin kehotti minua soittamaan lapsenvahdin (mummin) tulemaan meille kotiin että voin sitten hälyttää tulevan isukin lähtemään lyhyellä varoitusajalla matkaan. Soitin Antille että käskisi mummin tulla taksilla meille ja valmistautuisi itse pian lähtöön. Minä puolestani jatkoin kärvistelyä 3min välein tulevien jo kipeiden supistusten kanssa kunnes sain vihdoin kätilön ymmärtämään ettei tässä enää petidiinipiikit auttaneet sillä tahtoisin itse lähteä pian saliin. Oli sellainen tunne että nyt tapahtuu tosissaan pian jo jotain. Ja taas kätilö häipyi jonnekin, kuulemma ilmoittamaan saliin että olemme pian tulossa. Oli aika orpo olo olla yksin kipujensa kanssa. Siinä vaiheessa soitin taas Antille puoli kahden jälkeen että alkaisi jo tulla sairaalaan että saliin kohta mennään. Olin tuolloin edelleen tsekseen huoneessa, huonetoverini oli poistunut käytävään ja antoi mun olla rauhassa. Hengittelin raitista ilmaa ikkunan raosta, yritin rentoutua supistusten tullessa ja hoin vaan itsekseni että tähän kipuun en todellakaan kuole, korkeintaan taju voi mennä ja onneksi huoneen ulkopuolella olevat ihmiset tietävät mikä on tilanne ja hälyttävät tarvittaessa apua.
Vähän vaille kaksi kätilö tuli takaisin huoneeseen ja sanoi että voimme lähteä synnytyssaliin kävelemään. Supistukset olivat sen verran rajuja että tuntui ettei jalat enää kanna vaan menin sängylle nelinkontin huohottamaan ja kätilö alkoi työntämään sänkyä pitkää osastonkäytävää pitkin kohti samassa kerroksessa olevia synnytyssaleja. Matkalla kivut voimistuivat niin että kätilökin tajusi että nyt on tosi kyseessä ja alkoi ottamaan juoksuaskeleita ja saatiin tosissaan vauhtia menoon. Minä edelleen sängyn päällä nelinkontin ja työntelin toisella kädellä käytävällä avoinna olevia ovia kiinni niin ettei törmäiltäisi niihin ja toisella kädellä puristin tiukasti vesipulloa kun kätilö juosten työnsi sänkyä. Kun päästiin käytävän toiseen päähän ja hissiaulaan niin alkoi tuntumaan jo ponnistuksen tarvetta. Sanoin tästä kätilölle ja hän vain naurahti että "älähän nyt vielä, synnytys vielä etenee hyvän matkaa ennen kuin tarvitsee ponnistaa". Myöhemmin hänen kanssaan juteltuani hän kertoikin että oli ottanut ponnistuksen tarpeeni vain vitsinä ja oli jälkeenpäin tosissaan pelästynyt tajuttuaan kuinka lähellä oli etten synnyttänyt vauvaa käytävälle.. Onneksi sali oli vapaana ja minulla oli todellisia vaikeuksia kivuta edes synnytyspöydälle sillä Ramseksen pää tuntui jo painavan ikävästi ja ponnistuksen tarve oli valtava. Pyysin happimaskin avuksi sillä mihinkään muuhun "kivunlievitykseen" ei todellakaan ollut enää aikaa. Sitten sainkin heti jo luvan ponnistaa ja Anttikin syöksyi saliin heti ensimmäisten ponnistusten aikana. Hän oli kuulemma suunnistanut oikeaan saliin tutun huudon perässä. Ehti juuri sopivasti paikalle sillä pää oli jo tulossa ulos. Parin ponnistuksen jälkeen pää oli kokonaan ulkona ja kätilö joutui auttamaan hieman hartioista. Sain Ramseksen heti syliin ja isoveljensä tapaan hän teki kakat ja pissat äidin masun päälle J Ramseksen strategiset mitat olivat 3070g ja 50cm ja päänympärys 35cm.
Siinä rauhassa sitten köllöteltiin vierekkäin tunnin ajan ja makoilun aikana kätilö sai istukan pois ja paikkaili pientä repeämää. Imetystäkin kokeiltiin ja jonkin verran imi itse ja sitten otettiin rintakumi avuksi. Sen jälkeen Ramses meni Antin ja kätilön kanssa pesulle ja punnitukselle ja itse jäin vielä makoilemaan pöydälle ja seurasin heidän touhujaan avoimesta ovesta. Kun Ramses oli pesty ja puettu niin minä pääsin suihkuun. Suihkun jälkeen kätilö antoi Ramsekselle hieman lisämaitoa alhaisten ruumiinlämpöjen vuoksi ja mekin saimme leipää ja teetä. Synnytyksen kokonaiskestoksi merkittiin 2h35min ja ponnistusvaihe oli 3min. Synnytyssaliin tultiin tuolloin yöllä klo 02.10 joten ei siellä kauaa ehditty olemaan ennen kuin poitsu tuli maailmaan.
Salista palasimme takaisin samalle osastolle joskus puoli viiden aikaan aamusta ja siellä oli samainen kätilö mua iloisesti vastassa joka oli vienyt mut saliinkin. Koska olin aikaisemmin ollut synnyttämättömille tarkoitetussa huoneessa niin jouduin tilanpuutteen vuoksi päiväsaliin odottelemaan vuodepaikkojen vapautumista synnyttäneiden huoneisiin. Siellä sitten jouduimmekin olemaan seuraavaan iltaan saakka sillä tilanne Taysissa oli silloin aika katastrofaalinen. Synnyttäneitä oli ennätys paljon, kaikki vuodepaikat täynnä ja synnyttäneitä äitejä käytävillä odottamassa paikkojen vapautumista. Muutoin osastolla vietetty aika oli todella ihanaa henkilökunnan ja ilmapiirin puolesta. Oli hauska että siellä oli sekaisin synnyttäneitä ja synnyttämättömiä sillä vuoroöin äidit tepastelivat osaston käytävää pitkin supistustensa kanssa ja jännityksellä aina seurattiin kuka seuraavaksi lähtee synnyttämään. Ja kun minullakin tuolloin yöllä saliin lähtemisen aika tuli niin osastokaverit jäivät käytävälle heiluttamaan ja tsemppaamaan. Ja sitten seuraavana päivänä taas ihasteltiin uutta pienokaista.
Ramseksen lämpöjä seurailtiin aluksi ja joutuikin köllöttelemään untuvatäkkien alla, mutta pian ne siitä normalisoituivat. Sitten tsekkailtiin verensokereita mutta nekin aika nopsaan kohenivat. Kaksi kertaa annettiin sairaalassa lisämaitoa noiden verensokereiden petraamiseksi ja sitten toisena päivänä jo maito nousi itselläkin ja imetys on sujunut hienosti. Maitoa tulee runsaasti, joten pumppailtu on ahkeraan. Pojan rytmi on alusta lähtien ollut se että vähintään kahden tunnin välein syö. Päivisin nukkuu enemmän ja öisin tykkää ihmetellä. Ei itke eikä narise mutta tutkailee maailmaan tarkkaavaisilla silmillään eikä malta nukahtaa. Mun oma olo on loistava. Vaikka pieni repeämä tulikin niin silti pystyin istumaan heti synnytyksen jälkeen ihan normaalisti. Vähän tikkauskohtaa tietty vielä kiristelee mutta tosi reipas ja hyvä olo on itsellä. Jälkivuotoakin on aika vähän.
Kaapo on ottanut vauvan tosi hienosti vastaan. Ainakin toistaiseksi. Katsotaan nyt miten tämä arki tästä lähtee sujumaan näiden kahden kanssa.
