Kovin on ollut itkuista ja takkuista Heppulin tarhan alku, edelleen. Iskä on vienyt Heppulin nyt kahtena päivänä tarhaan ja Iskän vaatteisiin takerrutaan kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteen kun olisi aika sanoa Iskälle heiheit ja jäädä tarhaan. Äitee ei edes uskalla kuvitella miten itku jatkuu tarhassa.. Itkuisuutta on tiettävästi päivien mittaan ollut ilmassa.. Iltapäivästä Heppuli on kuulemma hieman reipastunut ja jopa oma-aloitteisesti puhunut tarhatädeille jotain, vaikkakin suht vähän. Muutoin viihtynyt vain sylissä koko ajan. Onkin ollut todella outoa kuulla moista meidän sosiaalisesta pikku-Heppulista joka normaalisti pulputtaa kuin papupata, jopa tuntemattomille, ja tekee helposti tuttavuutta vieraidenkin kanssa.

Osaisiko joku kertoa Äiteelle että kauanko aikaa vie että lapsi sopeutuu tarhaelämään? Tarharytmiin tottumista on vaikeuttamassa tietty se että Heppuli ei ole siellä täyttä viikkoa, vaan välissä olevat "kotipäivät" hieman pitkittävät osaltaan sopeutumista. Äiteen sydäntä riipii kuunnella sitä itkun tihrustelua ja etenkin jättää itkevä lapsi tarhatädeille. Siksi onkin ollut hyvä että Iskä vie Heppulin matkallaan töihin, muutoin Äitee saattaisi kaapata itkevän Heppulin tarhan ovelta kainaloonsa ja viedä takaisin kotiin. Eihän sinne tietty olisi mikään pakko jättää itkevää lastansa, mutta aikansa tässä nyt täytyy kituuttaa tämä sopeutumisvaihe läpi. Varmasti tarhan aloitus on kriisin paikka kenelle tahansa lapselle.

Ikävä tosin sanoa, mutta Äitee on nyt jaksanut fyysisesti paljon paremmin kun Heppuli on ollut päiviä muualla. Verenpaineet ovat taas pysyneet ok -tasolla ja muutenkin olo ollut hieman jaksavampi sellaisina päivinä kun on saanut levätä kunnolla ja ottaa rauhallisemmin. Nelisen viikkoa olisi vielä laskettuun aikaan (niin ja tasan tarkkaan neljä viikkoa Äiteen 31v. synttäreihin!!!!), mutta Äiteellä on hieman semmoinen tutina että jotain saattaisi tapahtua jo aikaisemminkin. Nähtäväksi jää milloin ja miten.