Heppulilla on nyt selvästi jokin "kausi" päällä. Tänään puistossa aamupäiväulkoilulla oli Äiteen ja Myyrän mukana sellainen ärjyläinen, että Äiteetä ihan nolotti. Heppuli oli suoraan sanottuna ihan kamala tyranni siellä puistossa joka alkoi ulvomaan hiekkalaatikolta käsin haluavansa juuri samaan keinuun kuin joku toinen  jos joku lapsi yritti mennä kahdesta vapaasta keinusta toiseen vaikka Heppulilla ei ollut edes ajatuksissa keinuminen. Kaikki hiekkalelut piti kasata ison rekka-auton päälle ja sitä Heppuli roudasi mukanaan ja murisi ja ulvoi muille lapsille jos ne yritti lähestyä häntä tai hänen rekkalelulastiaan. Ja sitten Äitee vielä iloisesti selitti eräälle äidille, kuinka Heppulilla oli pienempänä ollut puremiskausi ja oli eräillä 1v synttäreillä meinannut purra erästä poikaa päähän. Niin, ja kehuskelipa Äitee silläkin kuinka Heppuli tykkäsi 1v tienoilla hakata päätään seinään ja kerran paukutti nuppiaan niin kovasti makuuhuoneen ovea vasten että olkkarin ja makuuhuoneen välinen seinä tärähteli ja tiputti olkkarin seinällä olevasta hyllystä alas taulun ja pari lasista kynttilänjalkaa -> koko olkkari täynnä lasinsiruja. Ja tämä toinen äiti hymyili ymmärtäväisenä (tai ainakin tsemppasi hymynsä kanssa täysiä), keräsi hiekkalelut ja lähti lapsensa kanssa kotiin. Arvatkaa vaan tunsiko Äitee olonsa tyhmäksi näiden juttujensa jälkeen katsoessaan pientä tyranniaan joka murisi kaikille muille lapsille.

Tänään illalla Iskän mitatessa kuumetta Heppuli olisi kesken mittauksen halunnut itselleen sen kuumemittarin ja sai aivan käsittämättömän raivokohtauksen kun Iskä ei suostunut mittaria vielä antamaan. Heppuli raivo sai sellaiset kierrokset että pieni mies läiski Iskää käsille josta seurauksena oli tietysti eteisessä istuminen. Se eteisessä istuminen on jotain aivan karmeaa kuultavaa - Heppuli raivoaa, karjuu, itkee, tärisee, huutaa ja nyyhkyttää että "hakekaa mut pois täältä!!" Kyllä haettiinkin, mutta vasta kun aika oli kulunut umpeen ja pieni pylly pysynyt paikallaan koko sen ajan.

Illalla kun tunnelma oli jo hieman keventynyt niin Äitee yhtäkkiä huomasi että Heppuli oli piirrellyt isot jäljet (onneksi lyijykynällä!) keittiön kaapin kylkeen. Ja vielä ihan viattomasti tunnusti tekosensa.

Äitee oli menossa poikien kanssa suihkuun ja Heppuli siivoili jo ulkokengistä tullutta hiekkaa kylppärin lattialta. Äiteen kengät olivat lojumassa siinä suihkun alla ja Heppuli ihan ajatuksissaan laittoi veden valumaan suoraan Äiteen kengille. Tajuttuaan mitä oli tehnyt, tuli taasen kauhea hysteerinen kohtaus. Äitee otti Heppulin sylkkyyn rauhoittumaan ja Heppuli heti tunnustikin sen olleen vahinko. Samassa hellittelytuokiossa Äitee uteli että miksi Heppuli oli niin itkuherkkä tänään ja Heppuli tunnusti että häntä harmitti. Ei kuitenkaan osannut sanoa että mikä joten Äitee kysyi että jumppako harmitti ja Heppuli myönsi. Äitee sitten tarjosi vaihtoehtoa että ei enää mentäisi sinne jumppaan vaan tehtäisiin sen sijaan jotain kivaa aina yhdessä. Ja tästä Heppuli oli mielissään. Ja tovia myöhemmin suihkussa Heppuli aivan oma-aloitteisesti pyysi anteeksi sitä että oli vahingossa kastellut Äiteen kengät.

Näille erinäisille sinänsä merkityksettömille pikku jutuille on tunnusomaista se ettei Äitee meinaa tunnistaa niistä omaa pientä poikaansa ja se huolestuttaa ja myös murehdittaakin. Ei Heppuli ennen ole ollut tuollainen tyranni kauheine raivokohtauksineen ja kuitenkaan noin eroahdistuvainen Äiteen suhteen. Ei Heppuli ennen myöskään ole piirrellyt seiniin eikä osannut sanoa tehneensä jotain vahingossa eikä ole ennen pyytänyt oma-aloitteisesti anteeksi ilman että anteeksi pyynnöstä olisi tarvinnut muistuttaa tai liittää se tiettyyn tilanteeseen tai tapahtumaan. On muuten aika kamalaa huomata paitsi että omalla lapsella on se ah niin välttämätön kehitysvaihe kuin UHMA mutta myös se että se oma poitsu on jo kasvanut kovin isoksi joka ymmärtää yhä paremmin syy-seuraus -suhteita.