On varsin hellyttävää tehdä havainto että Myyrä selvästi ikävöi isoveljeään tämän lähdettyä aamusta tarhaan. Myyrä on kuin lutuinen koira joka on hädissään ja surullinen huomatessaan isäntänsä puuttuvan. Aina Heppulin lähdettyä Myyrä ryömii vimmatusti eteiseen ja eteisessä katselee suljettua poikien huoneen ovea,  ihmettelee ympärilleen missä veikka on ja uikuttaa surkeuttansa. Ja voi sentään jos Äitee erehtyy sanomaan Heppulin nimen ääneen, siitä se uikutus vaan voimistuu.

Sitten iltapäivällä onkin taas riemu huipussaan kun Iskä ja Heppuli kotiutuvat tahoiltaan.